Vastuullisuus merkittävä asumistyytyväisyyttä lisäävä tekijä – Nrep näyttää suuntaa ilmastotavoitteiden mukaiselle kiinteistökehittämiselle

11 marraskuun, 2021

Kuva: Juli Leppävaaran Atleetti

Pohjoismaiden johtava kiinteistösijoittaja ja -kehittäjä Nrep tekee jatkuvaa kehitystyötä päästöjen pienentämiseksi ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkkinä muutoksesta kohti kestävää kiinteistökehitystä on vuokra-asumista tarjoavan Juli Livingin uusimman hiilineutraalin kohteen saama LEED Gold –tason sertifikaatti ensimmäisenä asuinrakennuksena Suomessa.

Glasgow’n ilmastokokouksen neuvotteluissa tarkastellaan parhaillaan uudelleen vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksen onnistumista ja tavoitteisiin pääsemistä. Ilmastokokouksessa käsitellään torstaina 11.11. rakennetun ympäristön roolia ja mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen torjuntaan ja hiilidioksidipäästöjen minimointiin liittyen.

Nrep on tehnyt proaktiivisesti ja pitkäjänteisesti työtä kehittääkseen eri toiminta-alueillaan päästöjen nollaamiseen ja kiinteistöjen ympäristövaikutusten vähentämiseen liittyviä ratkaisuja. Nrep on sitoutunut hiilineutraaliin kiinteistöportfolioon jo vuoteen 2028 mennessä. Sitoumus käsittää kiinteistöjen energian käytöstä syntyvät päästöt sekä uudisrakentamisen ja peruskorjausten koko elinkaaren aikaiset päästöt. Tätä ennen muun muassa kiinteistöjen energian käytöstä syntyviä päästöjä vähennetään puoleen vuoden 2020 tasosta ja kaikille uusille hankkeille edellytetään alan johtavaa vastuullisuussertifikaattia sekä päästöjen kompensointia. Kolme eri nollahiili-pilottia valmistuvat 2025 mennessä.

Asuminen on yhä kotitalouksien suurimpia päästöjen aiheuttajia – Nrep mahdollistaa kuluttajille mutkattoman keinon minimoida asumiseen liittyvää ympäristökuormaa

Nrep näkee, että tulevaisuudessa vaatimukset ja tarpeet kestäviin asumisen ratkaisuihin tulevat kasvamaan entisestään. Asumisen hiilidioksidipäästöihin ja niiden vähentämiseen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. Nrep on havainnut vuonna 2021 tekemässään selvityksessä ympäristöystävällisyyden, kuten hiilineutraaliuden ja uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisen lisäävään selkeästi asumistyytyväisyyttä.

“Suomessa asuminen tuottaa kolmanneksen kaikista päästöistä ja tähän vaaditaan ratkaisuja koko toimialalta. Nrep tekee jatkuvaa työtä, jotta kuluttajilla olisi mahdollisuus valita kestävämpiä asumisen muotoja. Tavoitteemme on edistää koko toimialan muutosta ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Olemme ylpeitä asettamistamme tavoitteista ja toimista niiden saavuttamiseksi. Tavoitteisiin pääseminen edellyttää koko toimitusketjun sitoutumista muutokseen, ja kiitämme kumppaneitamme jo otetuista ja tulevista askelista tällä matkalla.” kertoo Nrepin johtaja Petri Valkama

Vastuullisen ja laadukkaan vuokra-asumisen edelläkävijä Juli Livingille asumisen LEED Gold –sertifikaatti ensimmäisenä Suomessa

Yksi Nrepin keinoista vastata kasvaviin, laadukkaan ja kestävän asumisen tarpeisiin on jo vuoden ajan Suomessa vuokra-asumista tarjonnut Juli Living. Sen ytimessä on laadukas, mutkaton ja ympäristöystävällinen vuokra-asuminen Suomen isoimmissa kaupungeissa. Juli Livingia ohjaa vahva tavoite kohteiden ympäristöystävällisyydestä ja hiilineutraaliudesta. Energiankulutuksen minimoimiselle ja uusiutuvien energiamuotojen käytölle on asetettu kunnianhimoiset tavoitteet. Kohteiden suunnittelussa pyritään minimoimaan sekä rakentamisen että käytön aikainen hiilijalanjälki. Ensi vuonna valmistuvissa kohteissa hyödynnetään mm. puurakentamista, maalämpöä ja aurinkovoimaa.

Espoon Leppävaaraan valmistunut Juli Leppävaaran Atleetti on Suomessa ensimmäisen LEED Gold –tason sertifikaatin saanut asuinrakennus. LEED-sertifioinnilla pyritään rakentamisen kokonaisvaltaiseen ympäristöystävällisyyteen. Gold tason sertifikaatti vaatii muun muassa vahvaa energia- ja resurssitehokkuutta sekä alueellisten tekijöiden huomiointia aina suunnittelusta rakentamiseen ja asumiseen saakka.

Juli Living tuo tärkeän lisän Suomen vuokra-asuntomarkkinoille ja tarjoaa ihmisille aidon vaihtoehdon vaikuttaa asumisensa ympäristökuormaan. Yksilön keinot vähentää asumisensa ympäristövaikutuksia ovat rajalliset, joten Nrep näkee erittäin tärkeänä, että kiinteistökehittäjät ja toimiala yhdessä tarjoavat entistä enemmän ratkaisuja tarpeeseen.

“Juli on hieno, konkreettinen esimerkki keinoista, joilla pystymme tukemaan ihmisten mahdollisuuksia elää ilmastotavoitteiden mukaista arkea. Otamme ilolla vastaan Julille myönnetyn LEED Gold sertifikaatin. Olemme suunnannäyttäjä siinä, miten kiinteistöala voi monin keinoin tehdä työtä ilmastokuormansa pienentämiseksi. Sertifikaatit ja jatkuva kehittämistyö ovat esimerkkejä keinoista päästä kohti päämääriä” kertoo Juli Livingin maajohtaja Lotta Sjöberg

Juli Livingiin voi tutustua osoitteessa www.juliliving.com.

Published: marraskuu, 11 2021