Nrepin hanke käynnistää Pukkilan uuden asuinalueen rakentamisen Turun keskustan lähellä – yli 500 hiilineutraalia kotia vanhan kaakelitehtaan alueelle Pitkämäkeen

7 maaliskuun, 2022

Nrep panostaa kasvukeskuksiin ja tarjoaa yhä useammalle uusia elämisen ratkaisuja eri puolilla Suomea. Turussa vanha uudelleenkaavoitettu Pukkilan kaakelitehtaan alue saa uuden elämän tulevien vuosien aikana. Nrep käynnistää Pukkilan asuinalueen kehittymisen rakennuttamalla yli 500 uutta Juli Living -kotia.

Turun länsipuolelle Pitkämäkeen, historiallisesti merkittävän Pukkilan entisen kaakelitehtaan paikalle, on kaavoitettu täysin uusi asuinalue. Ensimmäisten asuntojen rakentaminen käynnistyy vuoden 2022 aikana pohjoismaisen kiinteistösijoitus- ja -kehitysyhtiö Nrepin hankkeen myötä. Alueelle on tulossa runsaasti muitakin asuinkohteita ja sen odotetaan valmistuvan kokonaisuudessaan 2020-luvun loppupuolella. Valmistuttuaan Pukkilassa tulee olemaan koteja 2 000–2 500 uudelle asukkaalle sekä muun muassa päiväkoti ja liiketiloja lisäämään palvelutarjontaa.

Turku on yksi Suomen suurimmista kaupungeista, jonka asukasmäärän odotetaan kasvavan seuraavina vuosina merkittävästi. Turun kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä ja samalla kuluttajille tarjolla oleville, kestäville asuinratkaisuille on kasvava tarve. Pukkilan alueelle rakennettavat asunnot ovat valmistuttuaan vuokrattavissa Nrepin kehittämän hiilineutraalia vuokra-asumista tarjoavan Juli Livingin verkkokaupan kautta.

“Turku on virkeä rannikon helmi, jossa näemme paljon kasvupotentiaalia niin väestön kuin investointien puolesta. Pukkilan hanke on Turun kohteistamme suurin ja olemme innoissamme päästessämme käynnistämään kokonaisen uuden asuinalueen kehittämistä. Samalla näytämme yhä vahvemmin kaupunkikehittämisen uutta suuntaa, jota ohjaavat vahvat ilmastotavoitteet,” kertoo Nrepin johtaja Petri Valkama.

Pukkilaan rakennettavat asunnot tulevat olemaan Nrepin suurin kohde Turussa, yhteensä 526 asuntoa ja yli 18 000 neliötä. Asunnot ovat yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Kokonaisuus käsittää viisi 4–8 kerroksista taloa, jotka muodostavat rauhaisan sisäpihan leikki- ja ulkoliikunta-alueineen. Vastuullisuus on ohjannut koko kohteen suunnittelua, kohteelle haetaan LEED Gold/Platina -sertifikaattia, lisäksi rakennuksiin asennetaan aurinkopaneelit ja maalämpö. Kohteen rakentamisesta vastaa NCC.

” NCC:llä viedään rakentamista kestävään ja hiilineutraaliin suuntaan. Tämä kunnianhimoinen, LEED Platinumia tavoitteleva hanke on yksi virstanpylväs tärkeällä matkalla. On hienoa päästä jatkamaan yhteistyötämme Nrepin kanssa, jolla kestävä kehitys on myös vahvasti agendalla,” sanoo NCC:n toimialajohtaja Esa Lehmusvuori.”

Pukkilan alue sijaitsee Naantalin pikatien varressa, josta on hyvät yhteydet niin Turun ydinkeskustan kuin Länsikeskuksen ja Naantalin suuntiin. Sijainti on erinomainen, sillä Turun viehättävät puutalokorttelit, Logomon kulttuurikeskus, keskustan palvelut ja eläväinen jokiranta ovat kävelymatkan päässä. Arjen iloksi Ruissalon kansanpuisto sekä erilaiset ulkoilumahdollisuudet ovat lähettyvillä. Korkeakoulut, satama ja TYKS ovat saavutettavia niin julkisilla kuin pyöräillen. Kilometrin päässä sijaitseva Turun päärautatieasema tarjoaa mahdollisuuden myös sujuvaan työmatkailuun.

Nrepin Juli Living tarjoaa hiilineutraalia asumista eri puolilla Turkua

Nrepin ilmastotavoitteet ja ympäristövastuu ohjaavat voimakkaasti Juli-kotien rakentamista. Rakennukselle tehdään elinkaarilaskelma, joka ottaa huomioon kiinteistön päästöt aina rakennusvaiheesta purkuun asti, rakennuksen päästöt minimoidaan ja jäljelle jäävä osuus kompensoidaan.

“Pukkilan valmistuttua Juli-koteja löytyy yli 1000 Turusta. Kaupunki kehittyy ja kaupunkilaiset tarvitsevat yhä monipuolisempia elämisen ratkaisuja. Asuminen tuottaa kolmanneksen kotitalouksien päästöistä ja yksilön vaikutusmahdollisuudet asumisen tuottamiin päästöihin ovat pienet. Juli on ratkaisu tähän ja tarjoaa aidosti kestävän vaihtoehdon asua,” Juli Livingin maajohtaja Lotta Sjöberg kertoo.

Pukkilan lisäksi Juli Livingillä on muitakin kohteita eri puolilla Turkua. Tällä hetkellä Juli tarjoaa asuntoja Herttuankulmasssa, Turun linnan ja sataman tuntumassa, jossa Port Arthurin ja jatkuvasti kehittyvän Kakolanmäen palvelut leipomoineen ja pienpanimoineen sijaitsevat aivan nurkan takana. Herttuankulman läheisyydessä rakennetaan myös Kirstinpuiston uutta asuinaluetta. Ensimmäiset Kirstinpuiston Juli-kodit valmistuvat vuoden 2022 aikana. Lisäksi Nrep on mukana kehittämässä uusia koteja myös Pihlajaniemen kehittyvälle alueelle. Juli Livingiin voi tutustua osoitteessa www.juliliving.com.

Lisätietoja:

Petri Valkama, osakas, Nrep
info@nrep.fi
+358 9 674 410

Lotta Sjöberg, maajohtaja, Juli Living
info@nrep.fi
+358 9 674 410

Published: maaliskuu, 7 2022