Nrep kasvattaa asuntojen tarjontaa Tampereella – yli 200 uutta asuntoa Tesomalle

13 tammikuun, 2022

Kuva: Havainnekuva kadulta

Pohjoismaiden johtava kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö Nrep edistää asuinalueiden kehittämistä eri puolilla kasvavaa Tamperetta.
Jo käynnissä olevien projektien lisäksi tulevien vuosien aikana Tesomalle rakennetaan yli 200 asuntoa lähipalveluiden äärelle ja hyvien kulkuyhteyksien päähän Tampereen keskustasta.

Luonnonläheinen Tesoman kaupunginosa on rakennettu pääasiassa 1960- ja 1970-luvuilla ja on yksi Tampereen kaupungin aluekehittämisen painopisteistä. Uuden hankkeen myötä Nrep tuo asuinalueelle lisää uutta ilmettä ja moderneja koteja, helposti saataville. Kaupungin tavoitteena on kehittää Tesomaa muun muassa täydennysrakentamisella ja uusilla kaupallisilla palveluilla. Uusi raideliikenteen seisake valmistui vuonna 2021, jonka myötä Tesomalta pääsee Tampereen keskustaan noin kymmenessä minuutissa.

Nrep rakennuttaa Tesomalle yli 200 uutta Juli Living vuokra-asuntoa. Kasvavalla ja kehittyvällä Tampereella on kysyntää erilaisille asumisen ratkaisuille, johon Nrep vastaa rakennuttamalla uusia koteja eri puolille kaupunkia.  Ensimmäiset kodit valmistuvat vuoden 2022 lopussa ja loput vuoden 2023 aikana. Asuntojen lisäksi kohteeseen tulee liiketiloja.

“Tampere kasvaa, ja haluamme olla Tampereen kaltaisissa merkittävissä kasvukeskuksissa mukana tarjoamassa yhä useammalle kaupunkilaiselle monipuolisia elämisen ratkaisuja sekä toimivia arjen palveluita. Näemme Tampereen kaupunkina, jonne Nrep mielellään investoi tulevaisuudessakin. Tesomalle rakennettavat asunnot tulevat olemaan hiilineutraaleja, mikä on esimerkki Nrepin ilmastotavoitteiden mukaisesta pyrkimyksestämme helpottaa kuluttajien keinoja minimoida omia asumisen tuottamia päästöjä”, kertoo Nrepin johtaja Petri Valkama.

Juli Living tarjoaa mutkattoman tavan vuokrata kodin verkkokaupan kautta. Ympäristövastuu ohjaa Juli-kotien rakentamista. Rakennuksen elinkaaren aikaiset päästöt minimoidaan ja jäljelle jäävä osuus kompensoidaan. Tesomalle valmistuville rakennuksille haetaan kestävästä kehityksestä ja vahvoista ilmastotavoitteista kertovaa LEED Gold –sertifikaattia. Asukkaiden käyttöön tulee muun muassa sähköautojen latauspaikkoja ja asukkaita kannustetaan pienentämään ympäristövaikutuksia esimerkiksi panostamalla hyviin kierrätysmahdollisuuksiin. Tesoman asuntojen rakentamisesta vastaa rakennusyhtiö Jatke.

“Hanke on Jatkeelle erityisen mieleinen. Rakennamme ihmisille koteja ja työpaikkoja, joissa on hyvä olla ja elää. Tesoman kohteessa laadukas ja viihtyisä asuminen korostuvat. Laadukkaisiin pintamateriaaleihin kuuluvat esimerkiksi asuntojen kivitasot. Viihtyisyyttä lisäävät liike- ja piharakennusten sekä autokatosten viherkatot, ylimmän kerroksen mukavat yhteistilat sekä oleskelupihan kattoterassi ja hedelmätarha. Myös ympäristöarvojen toteutumista on pohdittu tarkkaan. Leed Gold -sertifikaatin hakeminen on kerrostalorakentamisessa vielä melko harvinaista. Sertifikaatti edellyttää muun muassa energiatehokkaita ratkaisuja, joiden avulla ympäristövaikutuksia voidaan minimoida. Tesomalla energiatehokkuutta haetaan hyödyntämällä energianlähteinä maalämpöä ja aurinkopaneeleita. On hienoa lähteä hankkeeseen yhteistyössä Nrepin kanssa. Suhtaudumme molemmat kunnianhimoisesti kaupunkikehitykseen ja kannamme vastuun ympäristöstämme”, kertoo Jatke Pirkanmaa Oy:n hankekehitysjohtaja Jari Seppälä.

Alueiden monipuolinen kehittäminen lisää elävää kaupunkia Tampereella

Aiemmin Nrep on kehittänyt kauppakeskus Duoa Hervannassa tarjotakseen sujuvia arjen palveluita kotien ja hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Lisäksi Nrep on aiemmin aloittanut uuden asuinrakennusprojektin Tampereen Lamminpäässä. Juli Livingin tarjonta kasvaa eri puolilla Tamperetta ja tällä hetkellä Juli-koteja on vuokrattavissa Haukiluomassa ja Lielahdessa. Juli Livingiin voi tutustua osoitteessa www.juliliving.com.

 

Mediatiedustelut:
Jannica Aalto
viestintäpäällikkö, Nrep
puh. +358 45 1347 636
jannica.aalto@nrep.com

Jari Seppälä
hankekehitysjohtaja, Jatke Pirkanmaa Oy
puh. +358 50 330 1848
jari.seppala@jatke.fi

Published: tammikuu, 13 2022