Nrep rakennuttaa yhteensä kymmenen kerrostaloa Suomen kasvukeskuksiin

19 joulukuun, 2019

Pohjoismainen kiinteistösijoittaja ja -kehittäjä Nrep rakennuttaa yhteensä lähes 800 uutta vuokra-asuntoa Vantaalle, Turkuun, Tampereelle ja Jyväskylään. Asunnot toteuttaa Pohjola Rakennus, joka rakentaa kaupunkeihin kymmenen kerrostaloa.

Kokonaisuuteen kuuluvat Turun Hurttivuoressa Kotkankadulla sijaitsevat kaksi kerrostaloa sekä autohalli, Turun Bertelinkulmassa sijaitsevat kolme kerrostaloa sekä autohalli, Tampereen Haukiluomassa sijaitsevat kaksi kerrostaloa, Vantaan Martinlaaksossa sijaitsevat kaksi kerrostaloa sekä Jyväskylän Mannisenmäelle rakennettava kerrostalo.

”Vuokralla asuminen yleistyy Suomessa erityisesti nuorissa ikäluokissa, ja kasvukeskuksissa on pulaa laadukkaista vuokra-asunnoista. On todella hienoa, että pääsemme toteuttamaan laadukkaita vuokra-asuntoja kasvukeskuksiin eri puolelle Suomea. Hanke vahvistaa entisestään Suomen asuntoportfoliotamme”, sanoo Nrep:n sijoitusjohtaja ja osakas Jani Nokkanen.

”Projekti on pitkäjänteisen hankekehityksemme tulosta, jossa Nrep on ollut kumppanina mukana lähes alusta asti. Toteutamme näilläkin hankkeilla strategiaamme, jossa rakennamme kerrostaloasuntoja omilla suunnitelmillamme. Hankkeet ovat meille tärkeää jatkumoa, sillä volyymimme alueilla on suuri ja sen ylläpitäminen vaatii sopimuksen mukaisia hankkeita”, Pohjola Rakennuksen varatoimitusjohtaja Miika Oksanen kertoo.

Ensimmäisten talojen rakentaminen on jo käynnistynyt. Ensimmäiset asunnot valmistuvat Tampereelle syksyllä 2020. Kaikki lähes 800 asuntoa ovat muuttovalmiita kesän 2022 aikana.

Lisätietoja:

Jani Nokkanen, osakas, Nrep, +358 9 674 410

Published: joulukuu, 19 2019