Nrep on ostanut rakennushistoriallisesti merkittävän Leipätehtaan kiinteistön Helsingin Sörnäisissä

3 elokuun, 2021

Nrep on ostanut arkkitehtonisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän Leipätehtaan kiinteistön Cobbleyard Real Estate Oy:n edustamilta sijoittajilta. Vuonna 1923 rakennettu ja vuonna 1955 laajennettu kiinteistö palvelee nykyään pääasiallisesti modernina ja uniikkina toimistorakennuksena. Merkittävä kauppa laajentaa Nrepin toimistoportfoliota ja on yhtiön ensimmäinen sijoitus Helsinkiin.

Leipätehtaan ainutlaatuisessa punatiilirakennuksessa on lähes 13 500 neliömetriä vuokrattavaa toimitilaa seitsemässä kerroksessa ja kolmessa välikerroksessa. Ainutlaatuinen pohja ja yli viiden metrin huonekorkeus mahdollistavat joustavasti erilaiset ja muunneltavat toimitilaratkaisut. Tällä hetkellä Leipätehtaalla toimii useita yrityksiä kulttuurista teknologiaan, ja sen vuokralaisiin lukeutuvat muun muassa Bob the Robot, Red Bull, Helsingin tanssiopisto ja Opetusvirasto. Rakennuksessa on lisäksi ravintola, vuokrattavia neuvotteluhuoneita, pientoimistoja palveluineen sekä auditorio.

“Olemme ylpeitä, että saamme upean historiallisen rakennuksen myötä kasvatettua toimistoportfoliotamme pääkaupunkiseudulla. Haluamme kehittää kohdetta yhdessä vuokralaistemme kanssa, ja tulemme kohteessa panostamaan etenkin asiakaskeskeisyyteen, monipuolisiin palveluihin sekä hiilijalanjäljen pienentämiseen. Uskomme, että laadukkaat ja joustavat tilat keskeisillä paikoilla ovat tärkeä voimavara yrityksille myös koronapandemian jälkeen”, kertoo Joonas Lemström, Nrepin johtaja.

Sijoitus Leipätehtaaseen tukee Nrepin tavoitteita muodostaa merkittävä laadukkaisiin toimistotiloihin keskittyvä portfolio Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Aiemmin tänä vuonna Nrep on sijoittanut Metsä Groupin ja Melan pääkonttoriin Espoossa. Leipätehdas on Nrepin ensimmäinen toimistosijoitus Helsingin kantakaupunkiin.

”Leipätehtaan kehittäminen nykyisen kaltaiseksi moderniksi toimistokohteeksi, on ollut meille kiinteistöalan ammattilaisille pitkäjänteinen prosessi, joka on tuottanut paljon iloa viime vuosien aikana. Olemme ilahtuneita, että Nrep:stä tulee sen uusi omistaja. Leipätehdas on upea, uniikki kiinteistö, jonka ainutlaatuisia piirteitä tullaan tulevaisuudessakin vaalimaan”, kertoo Christoffer Sundberg, Cobbleyardin toimitusjohtaja.

”Leipätehtaan arkkitehtonisen ja kulttuurihistoriallisen merkityksen vuoksi rakennukseen kohdistuu useita rajoituksia. Haluamme kehittää kohdetta näitä arvoja kunnioittaen ja näemme, että rakennuksen näyttävät uniikit piirteet ovat myös sen vahvuus. Rakennus tarjoaa käyttäjilleen esimerkiksi loft-tyylisiä toimistotiloja, jotka ovat Helsingissä harvinaisia. Tulemme tutkimaan myös mahdollisia investointeja kohteen energiatehokkuuden parantamiseksi, esimerkiksi maalämmön tai aurinkoenergian avulla. Ympäristövastuullisuus on tärkeä kriteeri kaikissa Nrep:n sijoituksissa”, Lemström täydentää.

 

Lisätietoja:
Joonas Lemström, johtaja, Nrep, puh. +358 9 674 410
Christoffer Sundberg, Cobbleyard Real Estate Oy, toimitusjohtaja, puh +358 45 162 91 80

Published: elokuu, 3 2021