Nrep vahvistaa asemaansa Suomen toimistokiinteistöjen markkinassa – Ostaa historiallisen toimistokiinteistön Helsingin kantakaupungista
Pohjoismaiden johtava kiinteistösijoittaja- ja kehittäjä Nrep ostaa Helsingin Kampissa sijaitsevan vuonna 1961 valmistuneen toimistotalon kiinteistösijoittaja Genestan hallinnoimalta rahastolta. Kiinteistössä on noin 10 000 neliömetriä vuokrattavaa tilaa ja se on lähes täyteen vuokrattu.
Suomessa Nrepin toimistoliiketoiminnasta vastaavan Tom Martosen mukaan kilpailu toimistokiinteistöstä on edelleen tiukkaa, mikä kertoo siitä, että Helsingissä on laajasti sijoittajakysyntää hyvällä paikalla sijaitsevista toimistoista.
“Koronapandemia on saanut jotkut epäilemään, ettei toimistoilla ole tulevaisuutta. Me Nrepillä uskomme vahvasti siihen, että ihmiset haluavat pandemian jälkeenkin kokoontua tekemään töitä yhdessä. Toimistot eivät ole häviämässä mihinkään”, Martonen sanoo.
Nrepin tavoitteena on kasvaa Suomen johtavaksi toimistokiinteistöjen kehittäjäksi ja omistajaksi. Tarkoituksena on rakentaa parin miljardin euron arvoinen laadukas toimistosalkku tulevien vuosien aikana. Spondan toimistoista aiemmin vastannut Martonen on vetänyt Nrepin toimistostrategiaa maaliskuun alusta.
Sijainti, laatu ja yhteisöllisyys
Nrepin strategiana on sijoittaa laadukkaisiin, hyvien julkisten yhteyksien varrella sijaitseviin toimistorakennuksiin, joissa on mahdollista rakentaa yhteisöllistä työelämää sekä kehittää kiinteistön vastuullisuusprofiilia. Pääkaupunkiseudulla on myös paljon sellaista toimitilaa, jolle ei ole kysyntää. Nrepin mukaan huonojen yhteyksien päässä sijaitsevia vanhojen toimistojen käyttötarkoituksia tulisi voida muuttaa nykyistä helpommin tai jopa harkita niiden purkamista.
“Jyvät erottuvat yhä selvemmin akanoista, ja vuokralaiset äänestävät jaloillaan. Keskinkertaiset toimistot keskinkertaisilla sijainneilla eivät enää pysy kilpailussa mukana. Julkisen liikenteen solmukohtiin sekä hyvien palveluiden ääreen rakennetaan nykyaikaisia toimistoja. Laadukas toimisto on monelle työnantajalle yhä tärkeämpi kilpailutekijä, kun pitää houkutella osaavaa työvoimaa”, Martonen sanoo.
Nyt ostettu kiinteistö edustaa monella tapaa tulevaisuuden toimistoa. Se sijaitsee Helsingin ydinkeskustan tuntumassa erinomaisten liikenneyhteyksien päässä. Kiinteistö on saneerattu energiatehokkaaksi vuonna 2017 ja se on saanut BREEAM In-Use Excellent-ympäristösertifikaatin toiseksi korkeimman arvosanan. Tilat on suunniteltu niin, että ne joustavat vuokralaisten tarpeiden mukaan. Katutaso on avattu kaupunkilaisille ja siellä toimii ravintola sekä kahvila.
Osoitteessa Bulevardi 21 sijaitsevan kiinteistön on suunnitellut arkkitehti Niilo Kokko. Kiinteistön julkisivu edustaa tyypillistä 1960-luvun julkisivusuunnittelua, ja on siksi rakennushistoriallisesti arvokas kohde. Entisen valtion virastotalon tunnetuin vuokralainen oli Helsingin maistraatti, joka toimi kiinteistössä vuoteen 2019 saakka.