Nrep Logicenters modernisoi kaksi logistiikkakiinteistöä Vantaalla

5 huhtikuun, 2019

Pohjoismainen modernien logistiikkakiinteistöjen kehittäjä ja omistaja Nrep Logicenters on saanut päätökseen kahden logistiikkakohteen lisäkehityksen Vantaalla. Yhtiö peruskorjasi kokonaispinta-alaltaan 22 000 neliömetrin kiinteistöt sisä- ja ulkopuolelta. Modernisoinnin tavoitteena oli alentaa hiilidioksidipäästöjä ja vastata tulevaisuuden logistiikkatarpeita. Modernisoinnissa muun muassa uusittiin kiinteistöjen ilmanvaihtojärjestelmät ja asennettiin uudet lastauslaiturit. Tulevana kesänä kiinteistöjen katoille asennetaan aurinkopaneelit.

Logicenters käynnisti kahden samalla tontilla sijaitsevan kiinteistön lisäkehittämisen toukokuussa 2018. Kokonaispinta-alaltaan 22 000 neliömetriä käsittävän kiinteistön uudistus on nyt saatu päätökseen. Modernisoinnin myötä kiinteistöt päivitettiin vastaamaan tulevaisuuden käytettävyyden ja kestävän logistiikan tarpeita.

Kiinteistöihin on asennettu uudet, nykyajan vaatimusten mukaiset lastauslaiturit. Seinien pinnat on remontoitu, ja kiinteistöjen ilmanvaihtojärjestelmät on uusittu. Kiinteistöjen valaistus on korvattu energiatehokkailla LED-valoilla, ja tulevana kesänä kiinteistöjen katolle asennetaan aurinkopaneelit.

“Olemme ylpeitä, että tilat vastaavat nyt logistiikka-alan kestävän kehityksen standardeja. Energiatehokkuus on ollut kehitysprojektissa avainsana, ja olemme investoineet merkittävästi resursseja kiinteistöjen ympäristöjalanjäljen vähentämiseksi. Yhtiöllämme on selkeä kestävän kehityksen strategia, ja olen tyytyväinen, että kiinteistöportfoliostamme on tämän projektin myötä tullut entistä modernimpi”, kertoo Nrep Logicentersin Finlandin kaupallinen johtaja Jarkko Äikää.

Kiinteistöt sijaitsevat keskeisellä paikalla Helsingin, Helsinki-Vantaan lentokentän sekä E18-moottoritien läheisyydessä osoitteessa Manttaalitie 5–7. Kiinteistöissä on yhteensä kahdeksan vuokralaista, joihin kuuluvat muun muassa Bufab Finland Oy, AB ME Group Oy Ltd ja Logitri Oy.

Lisätietoja:

Matthias Kettelhoit, Head of Logicenters
make@logicenters.com
+46 70 583 44 06

Jarkko Äikää, Commercial Director, Logicenters Finland
jaai@logicenters.com
+358 9674 410

Published: huhtikuu, 5 2019