Helsingin Vuosaaren keskusta uudistuu – Nrep ja Bonava voittivat Mosaiikkikorttelin kehittämistä koskevan kilpailun

3 maaliskuun, 2021

Kilpailuehdotus Tilkkutäkki / L Arkkitehdit Oy

Pohjoismaiden johtava kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö Nrep ja Bonava Suomi Oy ovat voittaneet Helsingin kaupungin järjestämän kilpailun, jossa etsittiin kumppaneita kehittämään Vuosaaren keskustan Mosaiikkikorttelia. Nrep:lle ja Bonavalle on myönnetty kehittämisvaraus Mosaiikkikorttelin kilpailualueen jatkosuunnittelua varten. Toteutuessaan hanke tuo alueelle uusia asuntoja ja palvelu-, toimi- ja liiketilaa tukemaan uudistuvan Vuosaaren kaupunkikehitystä.

Helsingin kaupungin tavoitteena on, että Vuosaareen tulisi 2020-luvulla noin 5 000 uutta asukasta, ja keskustan metroaseman läheisyyteen on suunnitteilla lähes 2 800 uutta asuntoa. Vuosaaressa asuu tällä hetkellä noin 40 000 asukasta, ja kaupunkialueen asuntojen ja monipuolisten palvelujen tarve kasvaa merkittävästi tulevina vuosina.

Osana Vuosaaren keskustan kehittämistä Helsingin kaupunki järjesti kilpailun, jonka voittaneille Nrep:lle ja Bonavalle on myönnetty kehittämisvaraus Mosaiikkikorttelin alueen jatkosuunnittelua varten. Kortteliin tavoitellaan rakennusoikeutta 20 000 kerrosneliömetrille asuintilaa ja 4 000 kerrosneliömetrille palvelu-, toimi- ja liiketilaa. Nrep ja Bonava laativat nyt yhteistyössä kaupungin kanssa kumppanuuskaavoituksena asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa hankkeen toteutuksen. Suunnitelmissa on kehittää Vuosaaren keskusta-alueelle uusi kortteli, joka tarjoaa viihtyisiä asuntoja ja tukee kehittyvän kaupunginosan palvelu- ja liiketoimintaa.

“Vuosaaren kaupunkikeskittymä uudistuu tulevina vuosina merkittävästi, ja on hienoa päästä kehittämään näin keskeistä korttelia yhteistyössä Bonavan ja Helsingin kaupungin kanssa. Laadukkaiden kaupunkikotien ja palvelujen tuominen osaksi kasvavia kaupunkialueita toteuttaa Nrep:n strategisia tavoitteita”, kertoo Nrep:n osakas Petri Valkama.

Helsingin kaupungin kilpailun lähtökohtana oli löytää korkeatasoinen ja tehokas ratkaisu palvelemaan alueen kasvavaa asukasmäärää. Nrep ja Bonava jatkavat kilpailualueen kehittämistä yhteistyössä kaupungin kanssa osana valmisteilla olevaa Vuosaaren keskustan länsiosan asemakaavamuutosta.

”Bonava haluaa olla mukana kaupunkien pitkäjänteisessä kehittämisessä. Visiomme on luoda uusia koteja ja onnellisia naapurustoja, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa. Meidän vahvuutemme on asumisen kehittäminen, ja Mosaiikkikorttelin suunnittelussa voimme hienosti yhdistää voimamme Nrep:n kanssa. Lähdemme innolla jatkamaan alueen suunnittelua”, sanoo Bonava Suomen yksikönjohtaja Matti Kuronen.

Vuosaaren Mosaiikkikortteli sijaitsee keskeisellä paikalla kauppakeskus Columbuksen ja metroaseman välittömässä läheisyydessä. Korttelin vieressä sijaitsevat kulttuurikeskus Vuotalo ja Vuosaaren Urheilutalo tarjoavat kaupunkilaisille monipuolisia kulttuuri- ja liikuntapalveluja. Lisäksi Vuosaaren vehreät virkistysalueet ja luontokohteet täydentävät keskusta-alueen kaupunkiasumista.

Lisätietoja:

Nrep, Petri Valkama, osakas, puh. +358 9 674 410

Bonava Suomi Oy, Matti Kuronen, yksikönjohtaja, p. 040 576 9105

Bonava Suomi Oy, Leena Majamäki, viestintäpäällikkö p. 040 585 1585, viestinta@bonava.fi

Published: maaliskuu, 3 2021