MARSTRAND­GATA

Paikallista yhteisöä
rikasta­massa

Oslon kasvu vaikeuttaa vallitsevaa asuntopulaa entisestään. Kun huomioidaan kaupungin keskeisille paikoille sijoittuvien asuinrakennushankkeiden vähäinen määrä, Marstrandgata 8 & 10 tarjoaa paljon kaivattuja, korkealuokkaisia asuntoja kehätie 2:n sisäpuolelle.

Suositussa ja eloisassa Grünerløkkassa sijaitsevan Marstrandgatan liiketilat sijoittuvat rakennusten alimpiin kerroksiin. Tämä antaa hankkeelle kaupunkimaista tuntua, jonka tarkoituksena on lisätä naapuruston elinvoimaa avaamalla rakennusten pohjakerrokset yleisölle ja lisäämällä vuorovaikutusta ympäristöön.

Eloisan kaupunkialueen
ensimmäinen hanke

Grünerløkka on jo vuosia ollut yksi Oslon kiehtovimmista kaupunginosista. Alueen monimuotoisen kulttuurielämän, lukuisten baarien ja ravintoloiden sekä vilkkaan yöelämän vuoksi se on ollut varsinkin nuorten aikuisten suosiossa. Marstrandgata 8 & 10 sijoittuu mukavasti hiljaiselle kadulle lyhyen kävelymatkan päähän Grünerløkkan antimista.

Lisäksi alue on vain muutaman minuutin päässä useista eri joukkoliikennevälineistä. Houkuttelevuutensa vuoksi alueen suosio on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana, ja tämän trendin odotetaan jatkuvan tulevaisuudessa. Uskomme, että valmiit kodit houkuttelevat uusia asukkaita alueelle ja tuovat sille lisäarvoa, kun huomioidaan asuntojen korkea laatu, kauppapaikat, sekä kävelijöiden ja rakennusten välinen vuorovaikutus.

Sen ohella, että kyseessä on NREP:n ensimmäinen asuinrakennushanke Oslossa, tämä on myös ensimmäinen osa yhteishankettamme Oslo Housen kanssa. Oslo House on paikallinen kiinteistökehittäjä, jolla on runsaasti kokemusta täydennysrakentamisprojekteista.

Yhteistyön tarkoituksena on löytää ja kehittää kestäviä asuinrakennushankkeita Suur-Oslon alueella. Tekemällä yhteistyötä varteenotettavan paikallisen rakennuttajan kanssa, NREP voi hyödyntää kumppaninn vahvuuksia edistääkseen houkuttelevien kotien rakennuttamista kasvavan Oslon alueella.

thea

YHTEENVETO

  • Projektityyppi: Kaupunkirakentaminen

  • Sijainti: Grünerløkka/Rodeløkka, Oslo

  • Koko: 4 000 neliömetriä asuin- ja liiketilaa.

  • Arvioitu valmistumisaika: 2025

  • Rakennusurakoitsija ja omistaja: NREP & Oslo House